Uusyrityskeskus Dynamon muutettua vuoden alusta Yrityspalvelukeskuksen tiloihin Porrassalmenkadulle, ovat asiakkaat löytäneet Dynamon palvelut myös sieltä. Asiakasmäärissä ei ole tapahtunut juuri minkäänlaista muutosta edelliseen vuoteen verrattuna. Yritysperustannassa on kuitenkin ollut selvää laskua. Toiminnan luvut alkuvuodelta oheisessa liitteessä.Mikkelin Seudun Uusyrityskeskus ry DYNAMO on toiminut kymmenen vuotta alkavien yrittäjien neuvontapisteenä alueella. Toimintansa aikana yhdistys on auttanut alkuun liki tuhat uutta yritystä ja luonut alueelle vajaat 1200 uutta työpaikkaa. Vuonna 2010 perustettujen yritysten määrä oli 135 kpl, jotka työllistivät aloittamishetkellä 175 henkilöä.
Yhdistyksen markkinaosuus kaikista perustettavista yrityksistä Mikkelissä on noin 50 prosenttia. Suurena apuna tässä on ollut uusyrityskeskuksen toimintamalli, jossa jäsenyritykset ja -yrittäjät antavat oman panoksensa alkavien yrittäjien käyttöön, kertoo DYNAMOn toimitusjohtaja Pekka Teittinen.Mikkelin Seudun Uusyrityskeskus ry DYNAMOn kautta aloittaneista yrityksistä v.2010 on 110 palvelualalla toimivia. Tuotannon alalle syntyi 10 ja kaupan alalle 15 yritystä. Yrityksistä Mikkeliin on sijoittunut 88 kpl, Hirvensalmelle 6, Mäntyharjulle 15, Ristiinaan 9, Pertunmaalle 8, Puumalaan 3 ja muihin kuntiin 6 yritystä.DYNAMOn järjestämiin erilaisiin koulutustilaisuuksiin on osallistunut v.2010 yhteensä 864 henkilöä.
Starttirahalausuntoja Dynamo antoi v. 2010 106 kpl ja pienlainalausuntoja Finnveralle 36 kpl. Vuoden 2011 alusta aloitettiin myös yhteistoiminta verotoimiston kanssa yritysten perustamispapereiden neuvonnassa, mistä verohallitus on tehnyt valtakunnallisen sopimuksen Suomen uusyrityskeskusten kanssa. Käynnistämisvaiheen jälkeen Dynamo tarjoaa aloittaneille yrityksille neuvonta- ja asiantuntijapalveluita vielä kaksi vuotta perustamisen jälkeen. Tätä toimintaa on Uusyrityskeskuksessa tullut hoitamaan KTM Antti Pajatsalo tämän vuoden maaliskuun alusta lukien.
Lähtökohta DYNAMOn toiminnassa on ennen kaikkea se, että alkavista yrityksistä tulee kannattavia yrityksiä, toimitusjohtaja Pekka Teittinen toteaa. Mikkelin Seudun Uusyrityskeskus ry DYNAMOn hallituksen puheenjohtajana toimii Jorma Pöntinen, varapuheenjohtajana Kari Manninen ja jäseninä Jukka-Pekka Jordan, Pentti Mustalampi, Pirjo Siiskonen, Johanna Marttinen, Tero Puikkonen, Virpi Siekkinen, Ilkka Partti, Teija Pylkkänen ja Jaana Riipinen.
Lisätietoja: toimitusjohtaja Pekka Teittinen, puh. 044 590 6830