UKK - Usein Kysytyt Kysymykset

 

STARTTIRAHAA - MITEN JA KENELLE?

Starttiraha haetaan omasta TE-toimistosta. Lähimmän työvoimatoimistosi yhteystiedot löydät osoitteesta www.mol.fi.

Starttiraha - aloittavan yrittäjän tuki. Tietoa Starttirahasta Työ- ja elikeinotoimistojen sivuilta.

Starttirahan tarkoituksena on edistää uuden yritystoiminnan syntymistä ja työttömän työnhakijan omaehtoista työllistymistä. Starttirahalla turvataan yrittäjän toimeentulo sinä aikana, jonka yritystoiminnan käynnistämisen ja vakiinnuttamisen arvioidaan kestävän.

Starttirahaa voidaan myöntää työttömälle työnhakijalle sekä mm. palkkatyöstä, opiskelusta tai kotityöstä kokoaikaiseksi yrittäjäksi siirtyvälle. Työttömän työnhakijan kanssa työvoimatoimisto selvittää ennen starttirahan myöntämistä, että yrittäjyys on hakijalle sopiva työllistymisvaihtoehto.

Tuen saamisen edellytyksenä ovat mm. yrittäjäkokemus tai –koulutus, mahdollisuudet kannattavaan toimintaan, tarpeellisuus yrittäjäjäksi ryhtyvän toimeentulon kannalta sekä se, että yritystoimintaa ei ole aloitettu ennen kuin tuen myöntämisestä on päätetty.

Starttirahaa voi saada noin 527-670 euroa kuukaudessa enintään 18 kuukauden ajan.

Työvoimatoimistosta saa tietoa erilaisista yrittäjäksi aikovien koulutusmahdollisuuksista. Starttiraha ja yrittäjäkoulutus on mahdollista yhdistää joustavasti. Esimerkiksi starttirahan saamisen aikana voi aloittaa yrittäjäkoulutuksen. Työvoimakoulutuksena järjestetään alkaville yrittäjille tarkoitettuja kursseja, jotka ovat koulutettaville maksuttomia. Myös työvoima- ja elinkeinokeskusten yritysosastot sekä monet kauppaoppilaitokset järjestävät sopivaa koulutusta.

Starttirahaa haetaan työvoimatoimistolta työministeriön lomakkeella, jossa selvitetään mm. yrityksen toiminta- ja rahoitussuunnitelma. Hakemus liitteineen jätetään sille työvoimatoimistolle, jossa henkilö on työnhakijana.

Päätöksen starttirahan myöntämisestä tekee oman alueesi työvoimatoimisto, joka ottaa huomioon mm. alan yritysten kilpailutilanteen ja uuden yritystoiminnan tarpeen paikkakunnalla.

 

MITÄ PAKOLLISIA MAKSUJA YRITTÄJÄLLE KUULUU?

Päätoimisesti yritystoiminnasta elantonsa hankkivalle pakollisia maksuja ovat yleensä ennakkovero, yrittäjäneläkemaksu (YEL), sekä arvonlisävero.

 

OLENKO ARVONLISÄVEROVELVOLLINEN?

Arvonlisäverovelvollisia ovat lähes kaikki, jotka liiketoiminnan muodossa harjoittavat tavaroiden tai palveluiden myyntiä, vuokrausta yms. Suomessa. Ennen liiketoiminnan aloittamista on siitä tehtävä ilmoitus verottajalle. Arvonlisäverotuksen ulkopuolelle jäävät tietyt toimialat, kuten terveyspalvelut, useimmat sosiaalipalvelut sekä esiintyvän taiteilijan toiminta. Arvonlisäverotonta on myös vähäinen toiminta, tilikauden myynti alle 8500 euroa. Tutusta tarkemmin arvonlisäverotukseen liittyviin sääntöihin verottajan sivuilta www.vero.fi

               

MIKÄ ON OIKEA YHTIÖMUOTO?

Yrityksen perustajalla on useita vaihtoehtoja varsinaiseksi yhtiömuodoksi: ns. toiminimi eli ammatin- tai elinkeinonharjoittaja, avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö, osakeyhtiö, osuuskunta. Liiketoiminnan kannalta kaikki yritysmuodot ovat hyviä. Tärkeintä on miettiä mihin yritystoiminnalla pyritään. Jos esimerkiksi yrittämisen tarkoitus on turvata yhdelle henkilölle ja hänen perheelleen riittävä tulotaso, on toiminimi usein paras ratkaisu. Vastaavasti jos toimintaa sisältyy paljon riskejä ja/tai yritystä on tarkoitus laajentaa on yleensä oy paras vaihtoehto. Tarkempaa tietoa yritysmuodoista saat Perustamisoppaasta, tai lähimmästä uusyrityskeskuksesta.

                                     

MILLOIN TARVITSEN LUVAN ELINKEINON HARJOITTAMISEEN?

Jos elinkeinonharjoittaminen on säädetty luvanvaraiseksi, on lupa hankittava ennen toiminnan aloittamista ja ilmoitettava myönnetystä luvasta kaupparekisteriin. Lupaviranomaisina ovat useimmiten kunnan tai kaupungin viranomaiset, poliisipiirit, lääninhallitukset sekä ministeriöt. Lisätietoja luvanvaraisista toimialoista saat uusyrityskeskuksista tai Perustamisoppaasta.

Lääninhallitus myöntää seuraavia lupia:

  • alkoholin anniskelu ja vähittäiskauppa
  • polttoaineiden ja räjähtävien aineiden kauppa
  • liikenteen harjoittaminen
  • taksi
  • autokoulu
  • sairaankuljetus
  • ampuma-aseiden ja tarvikkeiden kauppa
  • ympäristöluvat esim. soranottolupa
  • yksityisen terveydenhuollon palvelut   

Muita luvanvaraisia elinkeinoja:    

Sähkölaitteet ja niihin liittyvät palvelut muuhun kuin omaan käyttöön: Turvatekniikan keskus TUKES. Matkatoimistoliikkeet: Kuluttajavirasto. Alkoholin valmistus ja maahantuonti: Sosiaali- ja terveyshuollon tuotevalvontakeskus STTV. Tuontiin liittyvät luvat: Tullilaitos

Ilmoituksenvaraiset elinkeinot

Joskus elinkeinotoiminnan aloittamisesta täytyy tehdä ilmoitus viranomaisille, vaikka varsinaista lupaa ei tarvittaisikaan. Elintarvikkeita myyvien liikkeiden tai kauneushoitoloiden tiloissa tulee ennen käyttöönottoa suorittaa tarkastus ja hakea niiden käyttöönottoon kunnan terveysviranomaiselta lupa.

Ilmoitusvelvollisuus elinkeinotoiminnan aloittamisesta on seuraavilla ammatinharjoittajilla: kiinteistönvälittäjät ja asunnonvälittäjät rekisteröidään aluehallintovirastoissa. Lääkärit, laillistetut hierojat, kuntohoitajat, sairaanhoitajat ja muut terveydenhuollon ammattihenkilöt sekä lasten ja lasten päiväkodin, vammaisten, vanhusten tai muiden vastaavien sosiaalihuollon palvelujen tarjoajat rekisteröidään Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen rekisteriin (TERHIKKI). Lisäksi toiminnasta tulee ilmoittaa kunnan sosiaali- ja terveyslautakunnalle tai terveystarkastajalle.

Mikäli palvelu on ympärivuorokautista, on toiminta luvanvaraista. Terveystarkastajille ovat ilmoitusvelvollisia myös mm. parturit, kampaajat, kuntosalit, myymälät, kioskit, ravintolat ja kauneushoitolat.

Ulkomaalaiset

Elinkeinovapauden periaatteen mukaan Suomessa saa harjoittaa laillista ja hyvän tavan mukaista elinkeinoa ilman viranomaisen myöntämää lupaa
- luonnollinen henkilö, jolla on asuinpaikka Euroopan talousalueella (Etalla)
  Euroopan talousalueeseen (Etaan) kuuluvat valtiot PRH:n www-sivuilla
- suomalainen yhteisö ja säätiö sekä
- Suomessa sivuliikkeen rekisteröinyt ulkomainen yhteisö ja säätiö, joka on perustettu Etaan kuuluvan valtion lainsäädännön mukaan ja jolla on sääntömääräinen kotipaikka, keskushallinto tai päätoimipaikka jossakin Etaan kuuluvassa valtiossa.

Patentti- ja rekisterihallitus voi myöntää luvan myös muille kuin edellä oleville.

Joissakin tapauksissa elinkeinonharjoittamisen oikeutta on kuitenkin rajoitettu. Nämä elinkeinot löytyvät elinkeinonharjoittamisen oikeudesta annetusta laista (27.9.1919/122).
Laki elinkeinon harjoittamisen oikeudesta, FINLEX Valtion säädöstietopankki

Luvanvaraisista elinkeinoista on myös omat lakinsa ja asetuksensa, joissa muun muassa säädetään, miltä viranomaiselta lupa on haettava. Joissakin tapauksissa ei tarvita varsinaista lupaa vaan pelkkä kirjallinen ilmoitus asianomaiselta viranomaiselle riittää. Usein luvan myöntää se lääninhallitus, jonka toimialueelle yritys perustetaan.

Myönnetystä elinkeinoluvasta liitetään jäljennöstä kaupparekisteri-ilmoitukseen. Mikäli elinkeinolupaa ei ole vielä myönnetty, perusilmoitus voidaan jättää kaupparekisteriin ja jäljennös elinkeinoluvasta lähetetään kaupparekisteriin sitten kun lupa on saatu.

 

MISTÄ SAAN TIETOJA VEROTUKSESTA?

Verotukseen, kuten arvonlisäverotus ja miten hakeudutaan alv-velvolliseksi ja miten hakeudutaan ennakkoperintärekisteriin ja yrittäjän henkilökohtaiseen verotukseen liittyvät kysymykset, kannattaa ensin tutustua verottajan www-sivuihin www.vero.fi .

Aina on mahdollista myös ottaa suoraan yhteyttä verohallinnon neuvontaan. Verottaja antaa myös maksua vastaan ennakkotietoja erityiskysymysten ratkaisemiseksi.

                              

MITEN HOIDAN YRITYKSEN REKISTERÖINNIN?

Yrityksen rekisteröintiin liittyvistä asioista saat tietoa ja perusilmoituslomakkeet täyttö-ohjeineen PRH: n sivuilta www.prh.fi

Voit jättää perustamisasiakirjat esimerkiksi Etelä-Savon TE-keskukseen  tai Etelä-Savon maistraatin Mikkelin yksikköön

Ilmoituksen voi myös postittaa osoitteeseen
PRH - VEROHALLINTO
Yritystietojärjestelmä
PL 2000
00231 HELSINKI
     

Apua rekisteröinti-ilmoitusten täyttöön saat Uusyrityskeskuksesta.
                                        

RISKIEN HALLINTA JA VAKUUTTAMINEN?

Tässä selvitystyössä yrittäjää auttavat vakuutusyhtiöt. Vakuutusyhtiöt auttavat riskien tunnistamiseksi ja erilaisten vaihtoehtojen kartoittamiseksi. Tutustu myös tähän riskien hallintaan pk-yrityksille suunnitellulla sivustolla.

                                                                       

MISTÄ SAAN TIETOA ELÄKETTÄ KOSKEVISSA ASIOISSA?

Yrittäjäeläkkeen määräytymisperusteista ja määrästä saat tietoja Eläketurvakeskukselta www.etk.fi tai omasta vakuutusyhtiöstäsi, joka antaa tietoja myös muista tarvitsemistasi vakuutuksista.

                                 

MISTÄ SAAN APUA KIRJANPIDON JÄRJESTÄMISEEN?

Kirjanpito kannattaa jättää auktorisoidun tilitoimiston hoidettavaksi. Tilitoimistojen yhteytietoja löytyy esimerkiksi osoitteesta www.taloushallintoliitto.fi Kirjanpidon osalta kannatta määritellä omat tarpeet ja sitten kilpailuttaa kirjanpitotoimistoja parhaimman ja tarkoituksenmukaisimman palvelun saamiseksi omalle yritykselleen.

                                         

MITEN YRITYKSEN MARKKINOINTI JÄRJESTETÄÄN?

Avainkysymyksiä ovat paljonko olen valmis panostamaan tiedottamiseen, miten aion saavuttaa asiakkaani jne. Nämä kysymykset on yrittäjän itsensä ratkaistava. Apua markkinoinnin suunnitteluun voit kysyä Uusyrityskeskuksesta.

Tutustu myös Yritystulkissa olevaan markkinointisuunnitelman laatimisoppaaseen sekä työkirjaan.

 

MITEN JÄRJESTÄN YRITYKSEN RAHOITUKSEN?

Yrityksen rahoitustarpeen kartoittaminen.

Yritystoimintaa suunniteltaessa, toiminnan perusasioihin kuuluu yritystoiminnan rahoituksen tarpeen kartoitus, rahoitussuunnitelma ja rahoitusneuvottelut.

Lähtökohtaisesti ensiksi tehdään investointilaskelma, eli laaditaan luettelo ja hinnat, mitä tarvitsee hankkia/ostaa, että yritystoiminta voi käynnistyä ja toimintaa pyörittää. Näihin kuuluvat koneet, kalustot, laitteet, luvat, somistukset jne.

Tämän jälkeen lasketaan tarvittava käyttöpääoma, eli se raha mitä tarvitaan kuluihin, ennekuin yritystoiminta alkaa tuottamaan. Käyttöpääomakuluihin kannattaa laskea myös yrittäjän palkka.

Kun saadaan yhteenveto investointi ja käyttöpääomakuluista, nähdään kokonaisrahantarve.

Tämän jälkeen tehdään rahoitussuunnitelma, eli miten kokonaissumma rahoitetaan.

Tästä summasta vähennetään yrittäjän oma panostus. Loppu on nk. vierasta pääomaa, joka voidaan rahoittaa vaihtoehtoisesti pankkilainalla, Finnveran lainalla tai pääomasijoittajien rahoituksella.

Rahoitusneuvotteluihin mentäessä on hyvä, jos yrittäjäehdokkaalla on valmiina investointi-, käyttöpääomalaskelma ja rahoitussuunnitelma. Samalla kannattaa tehdä valmiiksi 3-vuoden budjetti, jossa arvioidaan yritystoiminnan käynnistämisen jälkeen yrittäjän näkemys 3:n seuraavan vuoden yritystoiminnan tuloista ja kuluista.

Yrityksen perustamiseen tarvittavaa lainaa tulee ensi sijaisesti kysyä omasta pankista ja/tai Finnveralta http://www.finnvera.fi/

Mahdolliset yritystuet selviävät oman alueesi ELY-keskuksen yritysosastolta.

                                      

MISTÄ LÖYDÄN YRITYKSELLE TOIMITILAT?

Mikkelin Seudulla Miset Oy ylläpitää seudullista vapaiden toimitilojen rekisteriä. Tiloja voi hakea käyttötarkoituksen (myymälä, toimisto, teollisuustila, varasto) tai kunnan mukaan.

Mikkelin seudulla vapaita toimitiloja voit tarkastella mm. tästä

                  

MISTÄ LÖYDÄN ALUEENI YRITTÄJÄJÄRJESTÖN?

Yrittäjäjärjestöjen yhteystiedot löydät parhaiten Suomen yrittäjien internet-sivuilta. http://www.yrittajat.fi/

            

MIKSI YRITYSTOIMINTA USEIN EPÄONNISTUU?

Yritystoiminnan epäonnistumiseen on lukuisia syitä. Toimialasta riippumatta yksi selkeä syy on yrittäjän omassa persoonassa, asenteessa, ahkeruudessa. Jotkut yrittäjät vaan yksinkertaisesti onnistuvat alalla kuin alalla ja toiset epäonnistuvat.

Kuitenkin voidaan määritellä joitakin yleisiä "tyypillisiä syitä yritystoiminnan epäonnistumiseen.

Käyttöpääoman puute. 

Yritystoiminta on käynnistetty "liian pienellä rahalla", jolloin on jätetty huomioimatta yritystoiminnan ensimmäisien kuukausien tappiollinen toiminta. Oletusarvona on, että yritystoiminnan ensimmäisinä kuukausina yrityksessä on enemmän kuluja kuin tuloja. Kestää oman aikansa, ennen kuin asiakkaat löytävät yrityksen, tutustuu tuotetarjontaan ja uskaltavat tehdä tilauksia. Tämä nk. kuolemanlaaksovaihe kestää parhaimmissa tapauksissa viikkoja, mutta hyvin usein kuukausia. Näille käynnistyskuukausille jätetään usein huomioimatta / budjetoimatta tarpeeksi käyttöpääomaa.

Liiallinen optimismi kulujen ja tulojen suhteen.

Usein alkava yrittäjä yliarvioi myyntitulonsa ja aliarvioi toiminnasta aiheutuvat kulunsa. Tätä tapahtuu valitettavan usein ja siksi kannattaa ottaa yhteyttä esim. Uusyrityskeskuksiin ennen yritystoiminnan aloittamista.

"Kultainen sääntö voisi olla "yliarvioi kulusi 20% ja aliarvioi tulosi 20%" - totuus on jossakin siellä keskivaiheilla.

Tuotteet ja palvelut eivät ole tuotteistettu.

Joskus pidetään itsestään selviä mitä me oikeastaan myydään, mutta asiakkaat eivät tiedä tätä. Puutteelliset tiedot tai vaikeasti saatavat tuotetiedot ja hintatiedot aiheuttavat asiakkaissa hämmennystä ja jättävät ostamatta tuotteen tai palvelun. Tähän liittyy usein myös se, että ei tiedetä, kuka yrityksen tuotteita oikeastaan ostaa ja tätä kautta tehdään väärää markkinointia tai väärin kohdennettua markkinointia.  Tuote ei saavuta ostavaa asiakasta. Ostamisesta on tehtävä asiakkaalle mahdollisimman helppoa!

Liian vähäinen markkinointiin panostaminen

Kun uusi yritys perustetaan, luotetaan liikaa nk. "huhumarkkinoinnin" voimaan. Todellakaan asiakkaat eivät tiedä, että uusi yritys on perustettu, eikä mitä tuotteita ja palveluita sieltä on saatavissa, ennekuin yritys ja tuotteet markkinoidaan asiakkaiden alitajuntaan. Se, miten ja millä kustannuksilla markkinointi voidaan hoitaa, on taas yrittäjän taidoista, osaamisesta ja hoksaamisesta kiinni.

Väärät  tuotteet, väärään aikaan, liian kilpailluille markkinoille.

Joskus tapahtuu myös sitä, että vaikka rankka kilpailuasetelma on tiedostettu mennään markkinoille samoilla tuotteilla. Jos kilpailuetua ei ole ostokanavien tai jonkin "ketjuuntuman kautta" on markkinoille pääseminen hankalaa.  

                                           

 
MITEN YRITYSTOIMINTA VOIDAAN LOPETTAA?

Yritystoiminta voidaan lopettaa joko vapaaehtoisella lopettamisilmoituksella, yrityskaupalla tai konkurssimenettelyllä.

Lopetusilmoitus on tehtävä verohallintoon. Lopetusilmoitukset löytyvät http://www.ytj.fi/ kautta kohdasta lomakkeet. Yksityisen elinkeinonharjoittajan lopettamisilmoitus tehdään lomakkeelle A6, avoimen yhtiön tai kommandiittiyhtiön lopettamisilmoitus tehdään lomakkeelle Y5, osakeyhtiön lopettaminen/purkautuminen lomakkeelle A4.

Jos toiminnan lopettamisen syynä on yrityskauppa, ilmoitukseen liitetään jäljennös kauppakirjasta. Jos toiminta loppuu konkurssiin, liitetään jäljennös tuomioistuimen konkurssiinasettamispäätöksestä. Jos yritys fuusioidaan, liitetään jäljennös kaupparekisteriotteesta, jossa on maininta tuomioistuimen sulautumisluvasta.

Huomioitavia perusasioita ennen yritystoiminnan lopettamista.

Vapaaehtoinen lopettaminen. Kun halutaan vapaaehtoisesti lopettaa yritystoiminta esimerkiksi kannattamattomana, on huolehdittava ennen lopettamista pois ne vastuut, joita yritykseen kohdistuu kuten ennakonpidätysvelka, verovelka tms. Kun yritys on vastuuton, voidaan tehdä suoraan lopettamisilmoitus. Jos henkilöyhtiössä on vastuita ja yhtiö lopetetaan, siirtyvät yhtiöltä jäävät vastuut suoraan henkilön tai henkilöiden vastuiksi.

Yrityksen lopettamisesta lisää oheisen linkin kautta.

http://www.yrittajat.fi/fi-FI/verotjarahat/verotus/yritystoiminnanlopettaminen/   

Yritystoiminnan keskeyttäminen 

Yritystoiminnan voi myös ilmoittaa keskeytyneeksi. Tällöin yrityksen rekisteritiedot Kaupparekisterissä eivät poistu, mutta verottajalle tehdyn ilmoituksen mukaisesti veronmaksu- ja ilmoitusvelvollisuus päättyvät. Tämä tietenkin edellyttää, ettei yrityksessä ole keskeytyksen aikana mitään toimintaa eikä rahaliikennettä.

Keskeyttämisilmoitus tehdään Kaupparekisteriin (paikallisesti maistraattiin) muutoslomakkeella, joka löytyy täältä: